Päätimme jo vuonna 2017 Wästbygg-konsernissa, johon Logistic Contractor kuuluu, että teemme rakennuksistamme fossiilivapaita vuoteen 2030 mennessä sähkön, lämmityksen, kuljetuksen ja jätehuollon osalta. Tätä työtä varten kehitimme työkalun nimeltään Ympäristöälykäs työmaa, jolla pienennetään ilmastojalanjälkeä tuotantovaiheen aikana.
Meillä on runsaasti kokemusta kiinteistöjen ilmastojalanjäljen pienentämisestä. Vähentämällä energiankulutusta ja parantamalla ympäristöystävällisyyttä esimerkiksi vihreällä energian- ja lämmöntuotannolla sekä erilaisilla energiatehokkuutta parantavilla ratkaisuilla. Pyrimme rakentamisessa pitkäaikaiseen kestävään kehitykseen valitsemalla lähes huoltovapaita rakennusaineita, tekemällä ilmastolaskelmia ja tarkastelemalla elinkaarikustannuksia, jotta pystymme auttamaan päätöksissä eri vaihtoehtojen välillä.
Työskentelemme jokaisessa hankkeessa yhdessä asiakkaan, urakoitsijoiden ja tavarantoimittajien kanssa, jotta löytäisimme parhaat ratkaisut.
YMPÄRISTÖSERTIFIOITUA RAKENTAMISTA
Päätimme myös, että jokaiselle itse urakoimallemme logistiikka- ja teollisuusrakennukselle hankitaan Miljöbyggnad Silver -sertifiointi tai muu vastaava vakiintunut sertifiointi. Tunnemme kaikki Pohjoismaissa käytössä olevat sertifiointijärjestelmät ja voimme noudattaa työskentelyssä myös asiakkaiden itse määrittämiä ympäristöohjelmia.