• Investor Relations
  • Työpaikat

Tietosuoja

Henkilötiedot ovat tietoja, joista sinut voi tunnistaa

Luottamuksesi on meille hyvin tärkeä asia. Haluamme, että tunnet olosi turvalliseksi silloinkin, kun annat meille henkilötietojasi. Henkilötiedoiksi katsotaan kaikki tiedot, joiden avulla yksittäisen ihmisen voi tunnistaa, toisin sanoen vaikkapa nimi ja sähköpostiosoite.

Me huolehdimme siitä, että henkilötietosi ovat meillä aina turvassa ja että niitä käsitellään GDPR-tietosuoja-asetuksen ja yrityksemme omien sisäisten ohjeiden ja toimintatapojen mukaisesti. Tietosi ovat vain rajoitetun, erityisten käyttöoikeuksien piiriin kuuluvan henkilöstöryhmän saatavilla. Yrityksellämme on myös tietosuojavastaava, jonka tehtävänä on varmistaa, että noudatamme kaikkia määräyksiä, ohjeita ja toimintatapoja.

Logistic Contractorin tapa käsitellä henkilötietojasi

Henkilötietojen käsittelemisellä tarkoitetaan kaikkia toimenpiteitä, joita me tai jokin kolmas osapuoli tekee henkilötiedoille; tällaisia ovat esimerkiksi kerääminen, rekisteröiminen ja tallentaminen.

Logistic Contractor käsittelee henkilötietoja voidakseen pitää sinut ajan tasalla yrityksemme toiminnasta ja projekteistamme sekä voidakseen hallinnoida kyselyitäsi ja mahdollisia sopimuksiamme kanssasi.

Henkilötietoja käsitellään myös verkkosivuston käytön tilastointiin, hakukäyttäytymisen analysointiin sekä mukautetun sisällön näyttämiseen.

Verkkosivustoillamme on toimintoja, joiden kautta voit ladata tietoja meille itse. Esim. CV:n. Jos tällainen tieto sisältää muiden ihmisten henkilötietoja, sinulla on oltava heidän hyväksyntänsä niiden antamiseen.

Käytämme joskus ulkopuolisia yhteistyökumppaneita, jotka pääsevät myös sinun henkilötietoihisi. Tällaisia voivat olla esim. meklarit, rekrytoijat ja IT-konsultit. Pyynnöstämme henkilötietoja käsittelevät yritykset ovat aina allekirjoittaneet sopimuksen, joka varmistaa käsiteltävien tietojen riittävän korkean suojaustason.

Käsittelemme henkilötietoja, esim. nimiä, osoitteita, sähköpostiosoitteita ja puhelinnumeroita, jotka ovat välttämättömiä tietyn tarkoituksen täyttämiseksi. Säilytämme näitä tietoja niin kauan kuin niitä tarvitaan mainittuun tarkoitukseen, ja sen jälkeen ne hävitetään erityisten toimintatapojen mukaisesti.

Sinun oikeutesi

Tietosuojalainsäädäntö takaa sinulle tiettyjä oikeuksia. Sinulla on esimerkiksi oikeus saada tietää, mitä henkilötietoja olemme sinusta tallentaneet (nk. rekisteriote). Sinulla on myös oikeus pyytää tietojesi oikaisemista tai poistamista, käsittelyn rajoittamista, mahdollisen suostumuksen peruuttamista ja tietojesi suoramarkkinointikäytön lopettamista. Jos haluat tilata henkilötietojasi koskevan rekisteriotteen, tehdä niitä koskevan oikaisu-, poisto- tai peruutuspyynnön tai kysyä jotakin muuta, lähetä meille sähköpostiviesti osoitteeseen privacy@wastbygg.se